Vantaa-Kerava aluevaalit 2022

Päätin pienen pohdinnan jälkeen lähteä ehdolle hyvinvointialueen vaaleihin. Päätös ei ollut mikään itsestäänselvyys, sillä valtuustotyössäkin on omat haasteensa ja useimmat meistä valtuutetuista kuitenkin käyvät luottamustoimen ohella myös päivätöissä. Tunsin kuitenkin vahvaa velvollisuudentuntoa ja kutsumusta lähteä ehdolle. Syitä oli oikeastaan kaksi:

  1. Vaikka en uudistusta alun perin kannattanutkaan, olisi sääli jättää tuleva hyvinvointialue tuhlailevien kepu- ja demaripoliitikkojen käsiin. Tarvitaan vastuullisia poliitikkoja, joilla on myös tahtoa uudistaa totuttuja rakenteita. Olen perusluonteeltani visionääri – maalaan isolla pensselillä – mutta pidän kyllä jalat visusti maassa. Koen olevani sopiva ja valmis aluevaltuutetun tehtävään.
  2. Terveys-, sosiaali- ja pelastuspalvelut koskettavat meistä jokaisen elämää jossakin vaiheessa. Terveyden ja arjen turvallisuuden merkitys on vain korostunut nyt korona-aikana. Ikääntyvässä Suomessa rahaa ei ole kuitenkaan tuhlattavaksi asti ja peruspalvelujen järjestäminen onkin mietittävä erityisen huolellisesti ja vastuullisesti. Haluan olla mukana ratkaisemassa, miten tuotamme niukoilla resursseilla maailmanluokan hoitoa ja muita sote-palveluita. Uskon, että onnistumme, jos vain meillä on tarpeeksi rohkeutta. Terveydenhuolto pitää disruptoida – hyvällä tavalla. Enemmän hoivaa, vaikuttavuutta, tehokkuutta. Vähemmän hallintoa, verotaakkaa ja odottelua hoitojonoissa.

Tällä sivulla avaan hiukan tarkemmin ajatteluani hyvinvointialueeseen liittyvistä teemoista. Katso teemakortit sivun loppuosasta.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Milloin ennakkoäänestys päättyy?

Ennakkoäänestys päättyy tammikuun 18. päivä. Muista äänestää minua numerolla 179.

Milloin on varsinainen vaalipäivä?

Vaalipäivä on sunnuntaina tammikuun 23. päivä. Muista äänestää! Numeroni on 179.

Missä voin äänestää ennakkoon?

Ennakkoon voit äänestää missä tahansa virallisessa ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa. Katso Vantaan ja Keravan ennakkoäänestyspaikat etusivultani (kartta). Aukioloajat löydät täältä.

Missä äänestän varsinaisena vaalipäivänä?

Noudata sinulle postitse tai Suomi.fi-palveluun saapuneen kirjeen mukaista ohjeistusta. Näet äänestyspaikat myös täältä.

Mistä aluevaaleissa on kyse?

Sosiaalitoimi, terveydenhuolto ja pelastuspalvelut siirtyvät kuntien vastuulta uusille ylikunnallisille hyvinvointialueille (“maakunnat”). Tulevat päättäjät linjaavat näihin teemoihin liittyvistä asioista hyvinvointialueen valtuustossa. Äänestä numero 179 varmistamaan inhimillinen tehokkuus ja palvelujen modernisointi vastaamaan 2020-luvun tarpeita.

Mitkä ovat tärkeimmät vaaliteemasi lyhyesti?

Nuorten mielenterveysongelmiin vastaaminen, raja-aitojen purkaminen julkisen ja yksityisen väliltä, laadukas johtaminen & parempi työhyvinvointi ja laadukkaiden viimeisten elinvuosien varmistaminen ikääntyneille.

Vaalikonevastaukset

Esittelytekstit

Teemat

Koronan jälkihoito & uudet pandemiauhat

Hallitus hidasteli tehokkaassa epidemianhoidossa luvattoman pitkään. Suomessa on loppujen lopuksi pärjätty verraten hyvin koronan kanssa, mutta loppulasku on vielä kaukana edessäpäin. Erityisesti nuoret oireilevat. Taudin pitkäaikaisvaikutuksetkin ovat osin tuntemattomia.

Vantaa-Kerava -alueella sijaitsee Suomen päälentoasema, joten terveysturvallisuuden lujittamisesta on tehtävä hyvinvointialueella arkipäivää. Yhteistyön valtion viranomaisten kanssa on toimittava saumattomasti ja prosessien on oltava iskussa. Pandemioita tulee nimittäin varmasti lisää.

Nuorten hätään vastattava

Nuoret ovat olleet yksi pahimmin kärsineistä ryhmistä koronapandemian aikana. Mielenterveyden oireilu on lisääntynyt valtavasti – eikä pelkästään koronan vuoksi. Opiskelustressi iskee yhä nuorempiin.

Tarvitaan terapiatakuu, heti! Sosiaali- ja terveysasemalle ehdotan myös mielenterveyshoitajan matalan kynnyksen vastaanottoa – akuutissa tilanteessa apua saisi välittömästi.

Johtaminen täysremonttiin, työhyvinvointi ylös

Usein kuulee sanottavan, että julkisen sektorin suurin ongelma on huono johtaminen. En tiedä, onko se kaikkein suurin, mutta suuri kuitenkin. Ihmiset haluavat julkisellakin sektorilla tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Halutaan olla tuottavia ja saada laadukasta jälkeä aikaiseksi.

Tehdään tämä mahdolliseksi satsaamalla hyvään johtamiseen. Samalla voidaan lähteä pitkäjänteisesti parantamaan työhyvinvointia, työntekijöitä kuunnellen. Työsuhde-etuuksia on myös parannettava. Hyvinvoiva työyhteisö on houkutteleva työpaikka.

Haluan rehellisesti myös selvittää, miten henkilöstön palkkausta voisi lähteä parantamaan ilman, että kustannuskierre karkaa käsistä.

Pelastustoimen asema turvattava

Pelastustoimen rahoitus on turvattava tasaveroisena osa-alueena sosiaali- ja terveyspalvelujen rinnalla. Kyse on arjen turvallisuudesta. Pelastuspalvelujen täytyy toimia tehokkaasti kaikkialla hyvinvointialueella.

Vantaa tarvitsee neljä uutta (suunniteltua) pelastusasemaa, jotta toimintavalmiusajat etenkin Tikkurilan ja Myyrmäen alueella saadaan pidettyä maltillisina.

Tehdään sitova suunnitelma pelastajapulan helpottamiseksi hyvinvointialueella. Tähän tarvitaan valtakunnallista vetoapua esim. koulutuksen saralla.

Nopeasti hoitoon, myös yksityistä puolta hyödyntäen

Kansalaista ei kiinnosta, kuka palvelun hänelle tuottaa – kunhan se on laadukasta ja oikea-aikaisesti saatavilla. Otetaan rohkeasti yksityiset toimijat mukaan tuottamaan esim. perusterveydenhuollon palveluja. Siellä on erityisosaamista etenkin digipalveluissa.

Puretaan ideologiset raja-aidat.

Laadukas hoiva ikääntyneille

Minulle on kunnia-asia, että tämän maan rakentajat saavat elää arvokkaan vanhuuden. Nykyajan ikäihmiset ovat keskenään hyvin heterogeeninen ryhmä: toiset ovat omatoimisia ja aktiivisia, toiset ulkopuolisen avun varassa. Ikäihmisen tilanne tulee huomioida yksilöllisesti ja toteuttaa korkealaatuinen hoiva joko kotona, palveluasumisessa tai laitoshoidossa.

Digitaaliset mahdollisuudet

Lääkäriin missä ja milloin tahansa? Yksityisellä puolella se jo onnistuu, joten miksei pienen vaivannäön jälkeen myös julkisella. Hoitamalla etänä pieniä vaivoja, jotka eivät vaadi fyysistä vastaanottoa, saadaan säästettyä sekä potilaan että lääkärin aikaa.

Lisää ajasta ja paikasta riippumattomia etäpalveluita – myös liikkuva on-demand-terveysbussi voisi olla mahdollinen taajamien ulkopuolella.

Terveydenhuollon tietojärjestelmähankintoihin on kiinnitettävä lisähuomiota. Ei voi olla niin, että maksamme miljoonia järjestelmistä, jotka tekevät lääkäreistä sihteereitä ja pahimmillaan vaarantavat potilasturvallisuuden.

Otetaan ilmat pihalle ylimääräisistä hankintakustannuksista ja siirretään se potilaiden hoitoon!

Kevyt hallinto on hyvä hallinto – ei maakuntaverolle

Hyvinvointialue tarvitsee mahdollisimman suuren osan sille jyvitetyistä euroista itse palvelujen järjestämiseen. Toki hallinto on oltava, mutta sen paisuttaminen ei saa olla itse tarkoitus. Pidetään rakenne kevyenä ja kustannustehokkaana, kuten Vantaalla on tähän asti ollut.

Maakuntaveroa emme halua. Ainoa skenaario, missä näen sen mahdolliseksi on se, että laskemme samanaikaisesti muuta verotusta vastaavalla määrällä. Siten kokonaisveroaste ei nouse. Suomessa se on jo aivan liian korkea.

Esittelyvideot