Aluevaalit, ohi! Mitä seuraavaksi, eduskuntavaalit?

Viime sunnuntaina käytiin Suomen historian ensimmäiset aluevaalit. Olin tietenkin itsekin ehdolla, ja kokoomusjoukkue sai hienon vaalivoiton useammalla hyvinvointialueella ympäri Suomen. Oma äänimääräni (334) ei tällä kertaa Vantaa-Kerava-alueella riittänyt varsinaiseen valtuustopaikkaan. …

Lue lisää

Tartuntatautien torjunta on syytä ottaa vakavasti

Olen kannattanut innovatiivisempaa koronantorjuntaa jo alkuvuodesta 2020 lähtien. Virus leviää hengitysilmassa, joten esim. hengitysilman puhtauteen olisi ollut syytä kiinnittää huomiota jo siitä lähtien, kun asia kansainvälisesti tutkijoiden toimesta huomattiin. Yhteiskunnan …

Lue lisää

Tervetuloa seuraamaan vaalistriimejä

Koska vaalit lähenevät ja kerrottavaa on suhteellisen paljon joka viikko – enkä jaksa aina kaikesta kirjoitella – ajattelin aloittaa lyhyen livestream-sarjan Youtubessa. Kerron vähintään viikoittain teille ajankohtaisia tunnelmia aluevaalikampanjoinnista ja …

Lue lisää

326 kertaa kiitos

Kuntavaalit on nyt käyty ja tulokset ovat julki. Sain yhteensä 326 ääntä, mikä riittää valtuustopaikkaan. Kokoomus teki kokonaisuutena huikean vaalivoiton, meillä oli erinomainen joukkue. Kiitos siis kaikille luottamuksesta! Nythän varsinainen …

Lue lisää

Demokratian juhlaa

Tänään 13.6. on kuntavaalien varsinainen vaalipäivä. Ennakkoäänestäminen on ollut tällä kertaa vilkasta, mahdollisesti tosin pidennetystä aikataulusta johtuen. Toivotaan, että äänestysprosentti nousisi viime vaaleista – on sääli, että paikoin jopa n. …

Lue lisää

Tulevat tapahtumat

Tule kuulemaan perjantai- ja lauantai-iltana viime hetken vaalitärpit!

Raitiovaunukiskot

Pari sanaa ratikasta

Vantaan ratikkahanke jakaa vahvasti mielipiteitä ja jopa kokoomuksen sisällä on omat ratikka-jakolinjansa. Osa kannattaa, osa vastustaa, osa kannattaa varauksella. Itse lukeudun oikeastaan näihin jälkimmäisiin. Olen lähtökohtaisesti kiskoliikenteen lisäämisen kannattaja. Se …

Lue lisää

Onko ministeriöissä oltu vuoteen hereillä?

Mediassa on parina viime päivänä ollut esillä juttuja, joiden mukaan oikeusministeriössä on suunniteltu kuntavaalien siirtämistä. Kuntavaalithan ovat siis huhtikuussa; varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 18.4. ja ennakkoon saa äänestää 7. – …

Lue lisää

Turbona seuraavat kaksi viikkoa

Moi! Tässä lyhyt postaus tulevista suunnitelmistani. Vantaan Kokoomus on julkaissut mainion uuden kuntavaaliohjelman. Se muodostaa hyvän rungon, jonka ympärille me poliittiset ehdokkaat voimme rakentaa omia kantojamme. Ajattelin tehdä niin, että …

Lue lisää