Kokoomuksen ehdokas Vantaa-Kerava aluevaaleissa 2022

Faktoja

  • 30-vuotias
  • Asun Viertolassa, Tikkurilan kupeessa
  • Olen ammatiltani liikennetutkija ja projektipäällikkö, työskentelen kunnallisella sektorilla
  • Aiemmin olen toiminut mm. järjestelmäinsinöörinä metrossa, raitiovaununkuljettajana, kirjanpitoharjoittelijana ja opettajan sijaisena peruskoulussa

Koulutustaustani

  • Diplomi-insinööri (geoinformaatioteknologia), Aalto-yliopisto, 2018
  • Luonnontieteiden kandidaatti (matematiikka), Helsingin yliopisto, 2014
  • Tekniikan alan jatko-opinnot suunnitteilla

Luottamustehtävät

  • Kaupunginvaltuutettu, Vantaa (2021-)
  • Kaupunkiympäristölautakunnan ja tarkastuslautakunnan jäsen, Vantaa (2021-)
  • Tekniikan akateemiset TEK ry, varavaltuutettu 2020-
  • TEK Kunnan valiokunnan jäsen
  • TEK Kokoomusryhmä (suurin valtuustoryhmä), sihteeri ja puheenjohtajiston jäsen

Poliittinen taustani

Olen äänestäjänä ehtinyt äänestää likimain kaikkia eduskuntapuolueita. Jo opiskeluaikoina kiinnostuin liberalismista aatteena, mutta en vielä tuolloin ollut identifioitunut mihinkään tiettyyn puolueeseen.

Kokoomukseen liityin vasta 2019-2020 vuodenvaihteessa. Tein puoluevalinnan poissulkumenetelmällä: halusin valita puolueen, missä vapaus ja vastuu yhdistyvät rakentavalla tavalla.

Pidän itseäni jonkinlaisena liberaalina. Minusta ihmisten tulisi olla mahdollisimman vapaita päättämään omista rahoistaan ja elämäntavoistaan niin kauan kuin ketään ei sillä vahingoiteta. Terveitä ja työkykyisiä aikuisia ei tarvitse holhota. Sivistynyt yhteiskunta kuitenkin huolehtii myös mm. sairaista ja vanhoista.

Arvostan oikeusvaltiota, tasa-arvoa ja sananvapautta. Kansallisen turvallisuuden vaaliminen on minusta tärkeää. Hallitsematon vapaus vailla velvollisuuksia ei toimi; sillä tavoin vain hajotetaan yhteiskuntaa.

Kannatan sekularismia ja mielestäni kirkko ja valtio pitäisi erottaa toisistaan Suomessakin. Kaikkia uskomuksia pitäisi voida tarkastella kriittisesti, vaikkakaan ketään ei pidä tarkoituksella lähteä loukkaamaan.